mustien hahtuvien seasta.
Luoden palean varjon sänkyni laidalle,
kuin kultaisen udun,
kuiskauksen joka vielä viipyilee,
mutta minä hetkenä hyvänsä häviten.
Tuo kalpea kultainen hetken häivähdys,
teit sielustani jälleen rikkaamman,
tallettamalla herkän hetken,
niin häviävän,
kuin jokainen hetki
oikeastaan on.
Kiitos, että osaan arvostaa
Elämää jälleen enemmän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti