Kuvia

Tulinen kolmikko

Tähti ainesta

Palmupuiden katveeseen

Kesän metsästyskausi on avattu!

Palaan jälleen kerran itselle kesän tekevään asiaan eli ahomansikoiden keräämiseen paljain jaloin!
Tällä kertaa ajattelin perehdyttää taitoihin mitä ahomansikoiden keräys vaatii.

Ensinnäkin tarvitaan silmää ja tarkkaavaisuutta nähdä missä piilottelevat  mansikat ovat, itsekkin monesta eri suunnasta samaa aluetta keränneenä osaan sanoa! Koska aina tuntuu löytyvän lisää se yksi kypsä, joka on jäänyt jonkun lehden taa, edelliskerralta huomaamatta.

Toiseksi tarvitaan silmää myös siihen mihin kannattaa jalkansa laskea ettei tule talloneeksi kesän herkkuja ja toiseksi sille että siihen on mukava paljaat jalkansa laittaa.

Kolmanneksi tarvitaan tasapainoa pysyä paikallaan ottamatta harha askelia ja välttää näin taas liiskaamasta mansikoita.

Siis samalla aikaa kun kerää mansikoita!

Neljänneksi siis Tarvitaan taipuisuutta ja kurottautumista, taituroidessa mansikkojen yllä.

Viidenneksi tarvitaan sorminäppäryyttä, poimia nuo piilottelevat mansikat ja siihen että tietää sen onko mansikka kypsä vai ei.

Kuudenneksi silmää viidennen lisäksi arvioimaan väristä mansikan kypsyys astetta.

Mansikasta nimittäin tuntee milloin se on kypsä koska silloin se irtoaa nätisti kannastaan ja maistuu parhaimmalle, Liian kypsät maistuvat käyneille, ja liian raa´at on raakoja ja niistä tulee vaan pahamieli syödä niitä. Eikä ne edes maistu hyville ja ne eivät irtoakkaan niin hyvin, kuin kypsät.

Joten poimitaan ne kauttaaltaan punaiset, joissa on mukava  kiilto pinnassa. Heitetään ne ötököitten järsimät pois tai voi tietysti syödäkkin sen järsimättömän puolen, jos tahtoo.

Seitsemänneksi on valinta, mihin kerätään!
Itse tykkään laitella ne timoteihin helminauhaksi ja kun niitä on paljon niin ne kerään itse kuppiin, toiset keräävät myös pieniin vasuihin yms.

Näillä on eroa! Timoteihin kerätessä menee ehkä enemmän aikaa pujotellessa mansikat heinään ja varoessa muita pitkiä heinänkorsia kannettaessa. Lopputulos on nimittäin roskattomampi kuin kuppiin kerätyt. Kuppiin tulee myös ylläri pyllärinä kerättyä myös ötököitä, eri heinien siemeniä, ja muitakin yllätyksiä :) Joten olen yleensä tarkastanut sitten kuppiin kerätyn mansikka saaliin ettei ylimääräisiä makuja ole päässyt matkaan!

 Ahomansikkojen kerääminen on kokemuksena aivan ainut laatuinen, koska jalkapohjien kautta tuntee ympäristön mistä mansikatkin kasvavat, ihollaan tuntee auringonpaisteen jota mansikat tarvisee kypsyäkseen. Se kuinka saat käyttää sormiesi herkkyyttä ja hienomotoriikkaa kuljettaessasi kättäsi lehvien seassa irrottamaan mansikan ja pitääksesi mansikasta kiinni rusentamatta sitä. Ja se kuinka tuntee mansikoiden makean tuoksun täyttävän sieraimet ja sitten tulee se pakko valinta eteen. Pistätkö mansikan keräys astiaan vai omaan suuhun?

Kahdeksanneksi: Syöminen
Keräsin alkuun varmaan enemmän omaan suuhun kuin kuin kuppiin. Kesän herkkuja! Itse asiassa minulla on lupa testata tummia joiden uskon olevan vielä syömäkelpoisia silmilleni. Olen monet kerrat kyllä saanut heivata jo ylikäyneet mansikat pois suusta, joten syön noita hieman kirkkaampiakin!

Itsestäni on myös kivempaa syödä mansikat suoraan heinästä!

Myös mansikkamaito on aivan parasta.
Oman tuntuman mukaan ahomansikoita ja maitoa päälle ja NOM! ja nautiskele!

Yhdeksänneksi: Ja loput mitä ei sillä hetkellä syö tulee rasiassa säilöttyä pakkaseen.

Ja kymmenenneksi! Lähdetään mansikka metsälle matkaan ja muistakaa suojautua, sillä metsästys kausi on avattu ainakin itikoille, paarmoille ja muurahaisille. Muutamat paukamat tuli nimittäin  kerättyä kun kävelin muurahaisten kanssa samaa kohtaa, itikat tulivat varjossa seuraksi ja paarmat pörräävät jo auringossa!

Mukavaa kesää!

Kenelle olet läsnä ja läheinen?

Kenestä välität niin paljon että tahdot jakaa hänen kanssaan kaiken?

Kenessä on arvoa sinulle? Jotta jaat oman läsnäolosi hänen kanssaan?

Oletko nähnyt ihmisten potentiaalin?

Ymmärräthän että jokaisen ihminen on mestari teos jo itsessään, elävä ja oleva ihme. Riippumatta siitä mitä hänestä on haluttu tulevankaan.

Läheisyyden arvoja

• Välittämisen tunne, jolloin tuntee olevansa tärkeä muille ihan vain itsenään
• Positiiviset tunteet: Ilo, Hellyys, Lempeys ja Nauru.
• Lempeä ohjaus oikeaan suuntaan
• Hyväksyttynä olo
• Luottamus ja vastuun kantaminen.
• Usko omiin voimiin ja toisen voimiin, yhteisiin voimiin.
• Toivo paremmasta, uudet näkökulmat, uudet suunnat
• Vaikeudetkin on helpompi kantaa kun ne on jaettu ja tehty yhteiset päätökset.
• Kannustus pystyt siihen ja ymmärrys että pystyy oppimaan sen mikä on vielä nyt hieman vaikeaa, kaikki on opittavissa.
• Lohdutus, halaukset ja tukeminen.
• Molemminpuolinen kunnioitus

Jokainen joka on joskus tuntenut läheisyyttä, kokenut sen ja tietää sen arvoista edes jotain, kaipaa niitä kun ne ovat poissa. Läheisyys on molemminpuolista kunnioitusta.

Olen saanut aivan ihania ystäviä elämäni aikana, enpä ole tainnutkaan sanoa sitä heille kuinka ihania he ovatkaan! Olette ihania! Sitä kuinka tärkeitä ystävät ovat, jo yhdellä ystävällä yksinäiselle on suuren suuri merkitys ja arvo. Ihmiset jotka tahtovat sinulle parempaa ja tukevat sinua elämässäsi, ovat suurenmoisia. Olet suurenmoinen!

On myös aivan ihania eläinystäviä, jotka rakastavat ehdoitta, siinä meilläkin on eläimiltä oppimista.

Opettelemmeko näkemään kauniit asiat ja tekemään kauniita asioita toisille ja itsellemmekkin. Koska koskaan emme voi tietää millainen merkitys sanoillamme tai teoillamme on ihmiselle joka ne saa meiltä itselleen.

Jokaisella sanallamme on merkitystä!

Merkitys muuntuu jokaisessa mielessä siihen merkitys pohjaan joka saajalla on. Jokaisen mieli hakee sanoillemme merkitystä. Jokainen mieli saa omanlaisensa kuvan sanoistamme. Ja läheiset ihmiset ovat oppineet sanavarastomme ja toiminta tapamme ja osaamme olla luontevia heidän seurassaan. Olemme itsejämme mitään säästelemättä ja toisinaan olisi hyvä hieman säästelläkkin, päästäessämme suustamme sammakoita. Ja toisinaan juuri nuo sammakot on päästettävä, koska sammakot nähdään. Joskus vain on hurjistuttava ukkosen raivoon ja tuultava kuin myrsky tuuli

puhuaessamme, jotta näämme läheisissämme muuttuvan jotain, koska he ovat nähneet oman muutokseni. Toisinaan on oltava hiljaisin kuiskaus, kuin hengityksen höyry kylmässä ikkunassa.

Jätämme jäljen pelkällä hymyllämme toisen mieleen. Ja jokainen joka on nähnyt sen muistaa sen.

Läheisyys on kuin näkymätön viesti kaikille, jotka ovat sen osakseen saaneet osaavat sitä etsiä sieltä missä sitä on.

Alkoholismin uhrit

Tämä on tavallaan jatkoa edelliselle kirjoitukselleni riippuvuuksista ja jatkan edelleen syvissä vesissä ja aiheessa josta on omakohtaista kokemusta.

Kaikille kaltoin kohdelluille ja toden näköisemmin lapsille, jotka ovat kasvaneet alkoholisti vanhemman tai vanhempien vaikutuksen alaisena.

"isäni on alkoholisti ja olen hänen alkoholisminsa vaikutuksesta uhriutunut sielu ja puhun nyt siitä mitä alkoholismin läsnäolo elämässäni on vaikuttanut. Koska tahdon puhua asiasta ja saattaa sen näin tietoisuuteen niille jotka harkitsevat juomisen aloittamista ja niille jotka juovat huvikseen ja puhuvat juomisen puolesta ja niille jotka ovat vain tietämättömiä miltä tuntuu olla perheessä jossa juodaan riippuvuuden takia. Tahdonkertoa mitä tuhoa tuo tapa tekee ihmisiin alkoholistin ympäristössä"

"Olen niin rikki etten tiedä enää kuka oikeasti olen? Kun et enää tiedä mikä olet, kuka olet tai miksi edes olet olemassa. Et tahdo tuntea yhden yhtä tunnetta tai kun jotain tunnet niin se on vihaa, vihaan sekoittunutta pelkoa, hyljättynä yksin olemista tarpeettomana jälkeen jätettyä.

Vihainen ja surullinen tahtomatta näyttää sitä tahtomatta rikkoa julkisivua. En tahdo huomiota osakseni, koska kaikki huomio jonka olen saanut osakseni oli aina vaatimus, jonka yritin täyttää täyttää lapsena ja mitattuna aikuisen mitoilla onnistumatta. Joten minusta kasvoi jokin joka ei tahtonut tai halunnut tehdä mitään. Olla kukaan tai mikään. Vain olla yksin, rauhassa ja tutkailla maailmaa oman kuoren sisältä. Kuoren jonka sisällä on rikkinäinen ihminen, olento, joka ei edes tiedä sitä mikä on. Tuo tunteeton olento täynnä tunteita tietämättä mistä aloittaa. Tietämättä mitä kohden mennä, vailla suuntaa harhaillen. Päämäärättömänä kävellen vain eteenpäin ja vaikka jotain löytäisikin. Ei oikein tiedä mitä sillä tekisi tai mihin jatkaisi. Jokainen huomion osoitus on tunne hyökkäyksestä itseä kohtaan. ja jokainen hyökkäys on itsessä puolustus, itsen päälle rakennettu kuori, jotain muuta kuin mitä itse on. suoja itsen eteen ettei itse haavoittuisi. Jokainen kuori suojelee kipua vastaan, jokainen kuori yrittää estää uuden konfliktin. Jokaisen uuden vihan itseä kohtaan uuden lisäkivun ja uuden surun. "

"Kysyn miksi olen heikko? Miksi olen rikki? Miksi olen niin surullinen ja vihainen ja miksi tahdon olla yksin. Vain olla ja tarkkailla? Koska jokainen kuoreni on rikki ja ne suojaavat vain osaa minua ja nekin ovat kosketuksen hauraita, sinun sanojesi kosketuksen hauraita, henkäyksellä kaadettavia.

Eristäydyn luotasi. Sillä pelkään sinua tai sitä mitä sanasi, tekosi ja turhat lupauksesi ovatkaan tehneet minulle. opetit minut pelkäämään jokaista, välillä pelkäsin jopa itseäni, pelkäsin jokaista korotettua sanaa ja jokaista kohotettua katsetta. Ja kaiken tämän takia jokainen soluni hakee jokaiselta ihmiseltä hyväksyntää, jota hain kerran sinulta. jonka välillä sain ja sitten veitkin sesn jo minulta. Yritin olla täydellinen, sekään ei riittänyt sinulle."

" Enää yksin ollessani pystyin enää olemaan täysin omaitseni. Sitä minun täytyi opetella. Ihan itse ilman sinua. Ja yksin ollessani opettelin rentoutumaan ja nyt osaan jo rentoutua muidenkin seurassa.

Sinun läsnä oloosi minun oli pakko tottua ja muiden  seuraan, sekä läsnäoloon olen halunnut tutustua ja oppia. Teit minusta sopeutuja väkisin. Teit minusta minut pakottamalla minut muotoisekseni. Etkä tiedä mitä oikeasti olen et tiedä kuinka haavoilla olen ja millaiseksi elämä seurassasi minut teki.

Kerron sinulle: Tapoit sielustani kaiken elämän ilon ja veit hetkistä sanoillasi kaiken hauskuuden. Pilasit tunnelman, en tahtonut sinua lähellenikään, haisit pahalta. Kuvotit minua ja kaikin tavoin läheisyytesi oli saastuttavaa. Rikoit minua joka kerta mitä puhuitkin. Minä vihasin sinua ja sitä kaikkea mitä olit ja edustit humalassasi. Vihasin myös sitä etten pystynyt tekemään asialle mitään ja olin jo niin rikki etten olisi osannutkaan. Olin lapsi joka näki ongelman, jota ei osannut, eikä kyennyt, eikä pystynyt ratkaisemaan. Pelkäsin sinua ja vihasin jokaista korotettua ääntä ja suuttumusta. Ehkä siksi en uskaltanut itse suuttua, suuttuakseni sinulle, löytääkseni omat rajani. sinun takiasi en tahtonut läheisyyttä, en siksi jos se olisi samanlaista kuin sinä, minun olisi parempi yksin. Sillä sinunlaistasi en tahtoisi koskaan.  Ja joka kerta kun näen jonkun osoittavan läheisyyttä toiselle olen kuolla tuskaan, siitä sillä tiedän mitä minulta puuttuu, on aina puuttunut.
Minulta puuttuu läheisyys ja jokainen läheisyys joka minulle on suotu on tuonut elämääni välittämisen tunnetta ja hämmennystä koska en tiedä mitä minun pitäisi tuntea? Tunnen että minua rakastetaan, kiitos kaikille teille jotka olette minulle joskus kauniin sanan tai halauksen suoneet.

Olen passiivinen uhri pakosta joka menetti kerran toivonsa ja on onnekseen saanut sen takaisin.
Teit minusta välttelijän, pakenijan, pelkurin henkisesti köyhän, se olin kerran en ole sitä enää.
Tahdon pelastaa siltä toisia, suurin tekoni oli paeta luotasi ja löytää itseni ja toiset ihmiset. Nään silmilläni toisia rikkinäisiä, onko se lahja vaiko kirous vaiko molempia? Nään miten ihmiset ovat rikki, ainakin silloin kun nään itsessäni olleita merkkejä. Tahdon auttaa heitä ja kuinka autan heitä? Kertomalla omantarinani. Säälin heitä, koska tiedän miltä niin kohdeltuna tuntuu olla. Tiedän miltä tuntuu olla hyljätty ja lopulta mietin olinko se minä joka hylkäsin heidät? Hylkäsin heidät jotta voin parantua. Tietämällä millaista on olla hyljeksitty, siksi välillä tuntuu todella oudolta olla hyväksytty, sillä aina kun on hyväksytty silloin voidaan hyljätä. Koen toisinaan edelleen luottamus pulaa ja skannaan ympäristöäni jotta oppisin käytännön ihmissuhde normit. Mitä on soveliasta kysyä ja keneltä, mistä voi ja saa puhua. Toisaalta pystyn tarttumaan asioihin jotka ovat minulle vaikeita ja toden näköisesti ne ovat vaikeita myös toisillekkin. "

"Tunnen olevani ihmisolento joka on kasvanut aikuisen mittoihin fyysisesti ja joka ajatuksellisesti ei tiedä mistään mitään? Siksi minä luen. Ja tuon riippuvuus suhteen esimerkin avustamana toivoin muutosta ja muutosta tuohon ainaiseen örveltämisen näkemiseen hain Tv:stä pystyin sillä sulkemaan muun maailman ympäriltäni. Olin riippuvainen pakopaikastani, koska en osannut muuttaa todellisuutta. Minusta kasvoi sivusta seuraaja, joka ei reagoi kaikkeen minkä ympärillään näkee. Luulen välinpitämättömyyden tehneen minustakin hieman välinpitämättömän. Esimerkin voimalla on suuri vaikutus. "

Tahdon täsmentää että lapsuudessani oli myös iloiset hetkensä ja kauniitkin muistonsa, enkä ole vihainen isälleni, isääni minä rakastan. Olen vihainen alkoholille, riippuvuudelle minkä se on isääni aiheuttanut ja mitä se on minulle aiheuttanut. ja toisaalta olen kiitollinen siitä että olen joutunut kävelemään ja kokemaan tämän kivisen polun, sillä se on tehnyt minusta minut. ja pistänyt minut käsittelemään asioita jotka ovat olleet kipeitäkin. Ja jokainen pohdintani on muuttanut minun käsitystä itsestäni, löydettyäni jonkin palan ymmärrystä käytökseeni. Olen päässyt eteenpäin vajaavuuksistani ja heikkouksistani, ymmärrettyäni mitä ne ovat. Tutkittuani niitä aikani ja todettuani niissä minulle piilevät merkitykset.

En syytä ketään enkä tahdo kenenkään muunkaan syyttävän ketään. Tahdon vain että jokainen omalla kohdallaan tarkastelisi omaa toimintaansa ja omaa juomistaan. Koska minusta jokainen alkoholisti niinkuin muustakin riippuvainen ihminen on rikki jollain tapaa tunne puolelta, psyykkisesti, ajatusmaailmallisesti, koska hän juo. Suruunsa, tuskaansa, yms.

Pohdin myös sitä onko suuri alkoholismi pohjaa siitä että sodissa olleet isovanhemmat ovat juoneet helpottaakseen pelkoja sotaan jouduttuaan ja sieltä tultuaan. Lapset ovat nähneet nuo urheat sotilaat, urheat isät jotka ovat olleet heidän palvontansa kohteet. Esimerkkinsä ja nähneet kuinka he juovat. eivätkä lapset ole ymmärtäneet. ettei tuo alkoholi tehnyt heidän isistään urheita sotilaita. Joten he vain omaksuivat tavat jotka luulivat johtavan urheuteen?

Oma ajatukseni alkoholin juomisesta:
Juominen on ok, kohtuudella nautittuna ja juon itsekkin silloin tällöin inkivääri oluen.

Jokainen avattu alkoholijuoma lapsiperheessä on liikaa,
kun lapset ovat nuoria!

Käyppä lukemassa
/https://kokovartalofiilis.wordpress.com/2015/03/24/alkoholistin-aikuinen-lapsi-tee-piirretesti/

Onko kuvasi minulle vain rakkauselämän lohturuokaa?

Luin Craig Nakkenin kirjan Minä ja riippuvuus. Kirja siis kertoo riippuvuuspersoonallisuuden synnystä ja toipumisesta. Luin kirjan melkein heti yhdeltä istumalta koska asia kiehtoi minua koska tahdon ymmärtää omia perinnöllisiä ja opittuja käyttäytymismallejani paremmin. Sillä suvustani löytyy alkoholi riippuvaisia, joten tahdoin ymmärtää heidän käyttäytymistään. Kirjassa käsiteltiin siis addiktiota  laajuudessa syömishäiriöiset, peliriippuvaiset, seksiaddiktit, näpistelijät, työholistit, himoshoppaajat yms. Ja kertoi ymmärrettävästi milloin kyseessä on addiktio ja missä vaiheessa se tulee tiedostetuksi.

Joten luettuani kirjan rupesin pohtimaan onko itselleni kehittynyt mitään addiktioksi asti? Tälläisessä riippuvuus prosessissa on nimittäin kolme vaihetta!  Olenko siis addikti vai en? Teenkö joitain rituaaleja tunteakseni jollakin tietyllä tavalla?



Riippuvuudessahan on kyse Minän ja addiktion kamppailusta, jossa addiktio voittaa aina kun kontrolli menetetään ja jokaisen menetyksen myötä omanarvontunto heikkenee...

Tv- riippuvaiseksi minua on voinut kutsua ainakin joskus rutiinilla tuli nimittäin katsottua joka ilta vain putkeen telkkaria ennenkuin kävi nukkumaan, tavallaan se oli todellisuus pakoa arjesta. Toisaalta ei se pelkkää pakoakaan ollut, sillä tuli siinä samalla myös opittua erilaisista ihmisistä ynnä muista jutuista... silti se sopii kuvaukseen riippuvuudesta.

Suuret menetykset tai muutokset voivat siis laukaista tälläisiä riippuvuussuhteita ja tälläisiä riippuvuuksia syntyy kun ihminen tietää tälläisen käyttö aineen, rituaali tapahtuman esim. alkoholistille alkoholin olevan käytettävissä aina tarpeenvaatiessa olevan lohtuna juuri hänelle.

ja tällöin addikti kokee saavansa aina saman mielialamuutoksen käyttäytyessään tietyllä tavalla.
Valheellinen lupaus itselle. Noidankehä, josta riippuvainen ei pääse itse pois. Ei ainakaan sitä ennenkuin tiedostaa tapahtuman.

Ja ellei riippuvuuden syy löydy addikti voi siirtyä eri riippuvuudesta seuraavaan riippuvuuteen.

Otsikon onko kuvasi minulle vain rakkauselämän lohturuokaa?
Jäin pohtimaan sitä voiko olla että jonkun toisen ihmisen näkeminen olla lohdullista ja riippuvuutta aiheuttavaa? Onko se rakkautta vai riippuvuussuhde ja kuinka ne eroavat toisistaan?

Jokainenhan on iloinen kun näkee pitkästä aikaa rakkaan ihmisen jonka kanssa on mukava olla.
Onko riippuvaista ihmistä mukava nähdä? Tarrautuuko hän sinuun kiinni ja vaikka yrittäisit pitää hänet kaukana hän on aina jossain kyttäämässä? Tahtoessaan sinun aiheuttavan hänelle mielialanmuutoksen. Kun hänen itsensä pitäisi olla siitä ihan itse vastuussa.

Asia nousi mieleeni kun mietin sitä kuinka nuorena tuli joitain näyttelijöitä ja bändejä fanitettua kovastikkin. En sillä että olisin lähtenyt heitä oikeasti kylille kyttäämään vaan se että oliko se pelkkä nuoruuteen kuuluvaa ihannointia ja etsimistä omaa paikkaa ja yhteenkuuluvuutta muiden nuorten kanssa idoleista vai oliko sekin riippuvuutta ja halua löytää jokin tietty mieliala muutos joka kerta kun näki tietyn idolin kuvan, elokuvan tms.? Onko fanituskulttuuri suoratie riippuvuuteen? Sehän on tavallaan mielihyvän ja ilon hakemista tietyistä asioista. Fantasiointia jossa on ehkä hieman enemmän kuvitelmaa ja muutama todellisuuden häivähdys.
Milloin fanitus vaihtuu riippuvuudeksi?
Kun sitä ei enää hallitse vaan se hallitsee sinua... Milloin tulee se raja jolloin on lopetettava?
Milloin sen näämme itse vai onko se kuultava jonkun rakkaan tai ulkopuolisen suusta ennenkuin se iskee tajuntaan? Mikä on se raja jolla mielikuvitukseltakin on katkaistava siivet ja lähdettävä toiseen suuntaan? Milloin elämä taistelee riippuvuuden, mielikuvituksen ja todellisuuden välillä?

Tällä hetkellä lähimpänä omaa riippuvuus suhdetta olisi ehdottomasti musiikki ja kirjat.
Lukeminen hulluna aivot automaatiolla, keskittyminen että silmät seisovat päässä ja huomaa päivän kuluneen huomaamatta! Ehdottomasti musiikki ja laulajien sana joita korvani imevät päähäni, sanat jotka on opeteltava että ne osaa laulaa! Iloinen siitä että osaan jotain! Pakko pitää viikkoja jolloin lukee mahdollisimman vähän ja kuuntelee musiikkia mahdollisimman vähän. Toisaalta minä olen edelleen se joka määrään joten en niitä riippuvuudekseni lue vaan harrastuksiksi joihin minulla on intohimo!

Intohimon voi jättää ja olla surullinen sen menettämisestä, riippuvuuttaan ei noin vain jätetä, siitä onneksi voidaan oppia pois toisten tuella!


Riippuvuushan on tapa tai tapahtuma ketju joka laukaisee tietyn mielialamuutoksen ihmisessä.
Ja todella merkillistä oli että nuo riippuvuuteen joutuneet ihmiset rupeavat karttamaan ihmisseuraa ja ihmissuhteita ja mitä enemmän he ovatkaan yksin sitä voimakkaammaksi riippuvuus heissä pääsee kehittymään kun kukaan ei ole sanomassa heille että nyt riittää! Antamassa heille oikeanlaista perspektiiviä tai edes terveempää ajattelu ketjua vaihtoehdoksi.

Ehkä se on tavallaan sama asia kuin se että liian pienessä astiassa
kasvavan kasvin multa on lopulta vain juuria täynnä.
Jokainen ajatus sitoo jokaista hetkeä tiiviimmin kiinni samaan
riippuvuussuhteeseen samaan addiktioon.
Ja lopulta koko elämä on vain pelkkää addiktiota.

Matka pakolaisena

Pommikone laivueet

viilsivät kattojen yllä.

Pimeässä yössä

välkehtien kuin

tuliset hehku silmät

jotka koko ajan

lähenivät.

Itkinkö itseni uneen en enää muista

Näinkö heitä enää,

sekin on jäänyt mustan unohduksen peittoon

muistan vain enää sen hyisen kylmän yön

kun pakkanen pureskeli varpaitani

ja minä sormillani yritin niitä lämmittää.

Istuessani siinä hevoskärryjen perällä

kenenkään näkemättä.

Ympärilläni hahmoja jotka jo hävinneet

vain korskuva hevonen seuranani

seuraavassa paikassa,

kävelin sen vierellä

rauhoitimme toisiamme.

Ukkos tykistöjen rintaman ohittaessamme.

Lopulta kukaan ei näe ja olen jo kaukana

kauempana kuin kukaan.

Jalkani ovat kävelleet,

tie on kulkenut niiden alta.

Ja olen perillä

Siellä missä halusinkin,

silmäni avaavat maiseman mieleeni

jota olen jo pitkään tahtonut nähdä

jalkojeni väsymys on kadonnut ja

kiiruhdan jo eteenpäin

Kuljen kaduilla, toiselta toiselle

katsellen kaiken,

kauniin kauhean ruman kauniin

muodot elävät ja eletyt.

Katson nähdäkseni kaiken

omaksuakseni kaiken

valitakseni tahtomani.

Lopulta maksan eväideni hinnan

ja lasken jalkani veteen niitä vilvoittaakseni.

Suljen silmäni kuullakseni jokaista ääntä

ja avaan ne, jotta voin yhdistää

kuulemani ja näkemäni

hypistelen omenaa käsissäni,

muistelen heitä jotka jäivät taa

tutkiskelen mieltäni kenet saan

ja voin unohtaa.

Uudelle elämälle raivaan tilaa

mitä onkaan tulossa?

Kauhut, jotka jäivät taa

nuo pommikoneet jotka valvottaa

saivat unetkin kuolemaan.

Ovat jo kaukana takanapäin

Olen rauhassa, olen maalla turvatulla

eikä kukaan sitä enää voi viedä minulta

eikä keneltäkään joka sinne tullut on

pakolais´virta tuo rajaton.

Jokainen, joka löytänyt paikan

saa paikallaan olla.

Löysin maan, en paikkaani vaan

minne meen, mitä teen?

Nyt sitä pitkän tovin katselen.

Ennenkuin valitsen.

Valita voin monesta,

ulkokuoresta tai sisäisestä sopesta

katoillekko tieni vie vai puutarhaan lie

Olenko elämäni viikatemies?

Kaiken itseltäni vien

ja lahjoina annan uudet

kukaties?

Onko elämä kauraani

ja sitä kaadan

kuin lakoon

elämäni ajan.

Hullu heinäntekijä,

viikatteeni teroitan

sinutkin ajan jalkoihin sekoitan.

Laaja on aukea,

vehmasta maata,

aavana edessäpäin,

takana rantu kaatunut

tän pienen tekijän.

Uupunut hetkeksi

uudestaan nyt aloittaa,

jatkaa matkaa,

tarkoituksensakkin tavoittaa.

Siinä silmäni suuntasin

seuraavaan määränpäähäni

seuraavaan jota tahdoin nähdä ja kokea,

jonka tavoittaa

lukea, tuntea ja oppia.

Silmieni edessä lepäsi tuo suuri tuntematon,

Enkä millään aistillani

sitä täysin ymmärtänyt

vaikka kuinka yritin.

Se oli liian suurta kakofoniaa,

liian montaa väriä, makua, tuntua.

Kaikkea siinä oli yhteenhetkeen liikaa.

Siispä lähdin liikkumaan

jälleen ja tutkimaan,

mitä tuo tutkimaton on?

Ehkä minussa on tutkijan vikaa ja tahdon

nähdä kaiken tai

edes osan omin silmin, omin kokemuksin.

Miten voin puhua jostain

vaik en siitä mitään tiedä?

Vain pelkin oletuksin tai toisten kokemuksin?

Sitä siedä en, mä tiedän, mä löydän tien.

Tämänkin polkuni loppuun löytääkseni vien.

Sinutkin matkallani opiskelen,

liikkeesi, muotosi, tapasi katselen

ja lopulta piirteesi mieleeni piirtelen.

Silti edelleenkin vielä herään

silmiin tuikkiviin,

tulta puhuviin pommikoneisiin

vaikka ne kaukainen uni vain

ne kerran muistoihini sain

jääneet ne jo ajan jalkoihin

palatkoon ne niihin varjoihin

joihin kuuluvatkin.

En niitä enää muistaa saa

ne ovat pala ajan historiaa

ne jotka ovat jääneet taa,

heitä minun kerran täytyi rakastaa

en heitä muuten näin muistaisi,

en heihin kerta kerralta palaisi

enkä sana sanalta mieleen valaisi.

Ja valetulla on merkitystä

jokaisella valajalla on muotti

ja muotti olemme itse itsemme

ja jokaisella elämän sepällä

on jokaisesta valannastaan vastuu.

Kuinka voisin sanailuni kiteyttää

elämä on sitä mitä päättää käyttää

mihin tulensa sytyttää,

mitä työstää ja oikein kunnolla ymmärtää

mitä tapaa mukana kantaa

mitä mitata ulappaa vaiko rantaa?

Millä elämänsä täyttää

mihin hetkensä käyttää

tutkippa siis miltä elämäsi näyttää?

Heitä kaikki pois mitä et rakasta

ja elämä tilaa uudelle antaa