Puut

Kuinka ihmisiä voi vertailla toisiinsa? Hehän ovat kuin eri puulajeja, joilla on aivan eri ominaisuudet. Ollakko tammi, haapa, mänty, koivu, omenapuu... Voimme tutkailla vain omia kasvettuja vuosirenkaitamme. Mitä kulunut vuosi on tuonut tullessaan. Kuinka suuri onkaan kasvettu kehittymisen kehä mielemme puussa, mielemme vuosirenkaissa? Ehkä olen jo 1000 vuotias vanha kuusi ja luulet minua ihan nuoreksi pienuuteni tähden, se johtuu että kasvan kylmässä ilmassa tai ehkä et osaa edes olettaa että se voisi olla lajini ominaisuus ja ehkä olen itsekkin nuori monituhat vuotisiin verrattuna. Mikä on minulle ominaista voi olla sinulle aivan muuta. Kun olen mänty voit katsoa vain kuinka minusta kasvaa mänty, kun minä olen koivu voit katsoa kuinka minusta kasvaa koivu ja kun olen tammi voit vain nähdä minusta kasvavan tammen. On tyhmää odottaa muuta tai sitä että voit muuttaa minut vaahteraksi tai haavaksi joka itse olet. Siksi olisikin viisasta tutkailla itseään, jotta tietää mikä itse on. Mitä ominaisuuksia elämä on luonut jo aivan itsestään juuri sinuun.

Kysynkin sitten kun näät yhden puun, oletko näkemättä metsän sen ympärillä? Näetkö vain itsesi etkä ketään ympärilläsi?  Entäs silloin kun näät metsän? Näätkö sen puut vaiko vain metsän, kuinka monta lajia tunnistat? Metsä on terveimmillään sekametsänä ja kysymys kuuluukin ketä on ympärilläsi? Oletko Kuusi kuusikossa. Koivu haapojen keskellä? Leppä mäntyjen alla? Koska seka metsässä, metsä jää yhden hävitessä, pelkkä yhdenlaisuuden vallitsemassa paikassa koko metsä voi hävitä tuholaisten takia.

Jokainen puu kuin ihminenkin kasvaa lajinsa mukaan kasvupaikasta ja muista tekijöistä riippuen niin pitkään kun se on mahdollista. Kuka siis tietää millainen olet? Millainen olet tällä hetkellä?

Puu:  Oletko huomannut että palokärki on tehnyt pesän runkoosi? Tunnetko lumen painon oksillasi? Kuuletko kuinka nariset tuulessa? Sinua heilutetaan! Ja silti olet paikoillasi. Kuivunut lehti pitää sinnikkäästi kiinni oksasta, sormesi päästä. Mietit milloin tuo vanha muisto päästäisi irti otteensa etkä edes huomannut kun iso oksa repesi irti rungostasi. Talvi on aikaa hiljentyä ja kuunnella hiljaisuutta ja pimeyden ääntä. Kuunnella lumen valkoista hohdetta, joka kimmeltää tuulen tanssiessa ympärilläsi. Hymistä hiljaa pakkasen kanssa. Tuntea hämärinä päivinä kuinka linnut pitävät kiinni oksista pienillä varpaillaan. Kuinka oravat juoksevat kilpaa runkoasi pitkin. Katsella tosissaan sitä elämää ympärilläsi, kuinka viereinen pihlaja ruokkii tilhiä marjoillaan, joita on ollut runsaasti tänä vuonna. Tunnet kuinka maailmasikin tärisee kun vieressäsi kaatuu lapsuudestasi vierellläsi kasvanut puu. Tunnet kivun myös itsessäsi, juurenne ovat olleet niin lähekkäin että osa sinunkin juuriasi on paljastunut hänen kaatuessaan. Osa on repeytynyt kokonaan irti. Suret hiljaa.
Tunnet kylmyyden, kylmempänä kuin koskaan, siksi kun se on sinun juurillasi. Juurillasi jotka on yleensä niin lämpimät. Etkä sure vain puuta, joka on elänyt vieressäsi, suret myös pieniä muurahaisia jotka ovat kulkeneet kesäisin rungollasi, heidän pesänsäkkin on rikki. Katsot tuota rikkimennyttä runkoa, joudut katsomaan kuinka hän peittyy lumeen ja sulaa sen alta kesän tullessa. Kuinka hän hajoaa pieniksi paloiksi ja katoaa luonnonkiertoon ajan kuluessa, siihen taisi mennä useampi talvi ja kesä, et enää muista kuinka monta, ne hämärtyvät toisiinsa. Ja siinä paikalla, jossa vanha ystäväsi oli kerran, kasvaa nyt uusia taimia. Katsot heitä lohdullisena näät noissa taimissa ystäväsi. Muistat kuinka itse silloin taimina kilvan kasvoitte toistenne lomassa. Katselet kaukaisuuteen tuuli käy tuolta suunnalta, etkä ole enää suojassa.
Ystäväsi ei ole enää ottamassa vastaan ensin tuulen viimaa. Nyt on sinun vuorosi olla vasten viimaa ja suojata toisia, suojata heitä koollasi ja näyttää esimerkkiäsi.

Jokaisen päivät tulee joskus loppuun, se on varmaa ja lohdullista on, että jokainen osasi palautuu kiertoon, osa sinua kasvaa seuraavassa sukupolvessa. Seuraavassa elämän kierrossa. Ollessaan puu on pakko kohdata jokaisen päivän erilaisuus ja kodata ne sillä hetkellä kun kaikki tapahtuu. Nähdä kuinka nuoret kasvavat täyteen mittaansa vierelläsi, he ovat puita pienestä pitäen kuolemaansa saakka. Niinkuin ihminenkin on ihminen koko elämänsä. Ihminen vain unohtaa välillä kohdata jokaisen päivän elämällä jotain vanhaa hetkeä uudestaan. Vanhat iloiset asiat ovat lohdullisia, ja niinkuin puun juuret jotka paljastuivat pakkaselle, välillä meidänkin elämissämme Kipu toisen pois menosta tuntuu maailman kaatavalta. Välillä narisemme kuin puut monta päivää yhtenään elämän tuulten heilutellessa meitä, kunnes tulee tyven, tuuli lakkaa heiluttamasta meitä ja nautimme vain heilumalla tuulessa ja palaamme ajatuksinemme juurelle joka on tyyni. Mitä tuo juurien tyyneys meille oikeastaan sitten on? Se turva satama mikä pitää meidät elämässä kiinni. Ovatko ne nuo lohdulliset ja rakkaat muistot joita kuljetamme mukanamme, joista saamme voimaa. Onko se rakkaus kaikkea elämää kohtaan?  Mikä pitää meidät maassa kiinni, kohta josta käsin ajatuksemme heiluvat?
Tiedän että me ihmiset itse valitsemme paikan jossa olemme ja kasvatamme omaa ajatusten oksistoa. Ja kuuntelemalla omaa sydän puutaan voi varmistua siitä kuka oikein on. Ja vain katselemalla ympärilleen ja elämällä tässä päivässä ymmärtää miten erilaisista ihmisistä koostuu elämän metsä ympärillämme. Sitä voimme kokea näinä talvisina päivinä ja katsella elämää ja kaikkia heitä jotka kasvavat ympärillämme ja lähellämme missä ikinä satummekaan elämään.