Se miksi en puhu tai en ole puhunut niin paljon johtuu kai siitä etten halua keskeyttää toisia omalla puheellani. Pidän asioiden kuuntelemisesta ja löydän puheesta yleensä itseäni kehittäviä asioita. Enkä koe edes että minun olisi puhuttava, jos puhun haluan puhua yleensä asiaa, heittää mustaa huumoria tai jutella niitä näitä vaihtaen kuulumisia, kun ei olla nähty pitkään aikaan. Jututtamalla minusta saa irti enemmän :)
Tykkään siis havainnoida ympäristöäni ja kävelen paljon kuvailemassa luontoa, kaupunkia ja mikä nyt sattuu kohdalle. Kävelen rauhassa, tarkoituksenani ei ole vetää hikihatussa pitkin katuja ja polkuja tai metsää. Vaan nauttia ympärilläni avautuvasta maailmasta. Hitaasti hyvä tulee, olen kuullut sanottavan aika monta kertaa. Se pätee kuvailuun aika hyvin, koska silloin hitaasti katsellen ympärilleen löytyy ne hienoimmat jutut.
Omat silmäni ovat harjaantuneet näkemään ympäröivässä maailmassa ne kuvien kohdat, joista saisi kivoja kuvia kun sellainen sattuu kohdalle. Elikkäs silmäni bongailevat, asioita, jotka ovat mielenkiintoisia, kauniita, rumia, niissä on jokin viehätys, tärppi tai jotain omituista. Yksi hyvä vinkki on vaan räpsiä mahdollisimman paljon kuvia minkä kerkeää, koska 100 kuvasta yleensä löytyy 20 käyttö kelpoista kuvaa ja niistä löytyy ne helmet. On siellä seassa tärähtäneitä, heilahtaneita, omituisia, joita ei halua edes näyttää outojen kuvakulmien takia tai muuta semmoista... Tykkään siis valokuvailla ja säästän tällä hetkellä rahaa järjestelmäkameraa varten, minulla on pokkari kamera, jolla olen kuvannut suurimman osan kuvista, se on aivan mahtava, koska siitä ei lähde mitään ääntä ja olen sen vuoksi saanut sillä mukavia luonnollisia kuvia ihmisistäkin.
Vielä pikkuisen puhumisesta, ihmiset siis pelkäävät toisiksi eniten esiintyä toisten ihmisten edessä. Ei se päde kaikkiin tietenkään, mutta suureen osaan ihmisiä. Minuun se pätee, tosin harjoittelen, ettei se olisi minulle niin vaikeaa. Olla toisten edessä ja kertoa asioista, pitää esitelmää tai puhetta. Sillä haluan että se tuntuu minulle luontevalta ja omalta, eikä puhumisessa voi muuta kuin parantua tekemällä ja puhumalla.
Mietin missä puhun ja miten voin parantaa omaa artikulaatiotani, koska koen että olen puhunut liian hiljaa tai epäselvästi, tykkään myös laulaa itsekseni ja harjoittelenkin laulamaan kovemmin. Koko äänelläni, olen sitä hieman pihistellyt ettei naapurit hermostuisi, jos sitä vaikka kesällä tuolla torilla jotain luikauttaisi... katsotaan sitä sitten kesällä tarkemmin, joka on jo kohta ovella. Näin jo ensimmäiset leskenlehdet tältä keväältä.
Selkein huudahdukseni on SYÖMÄÄN! ja kuuluu kauas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti