" Elämä on kuin laatikollinen suklaata, et koskaan voi tietää mitä saat"
Sitä kun kävelee kotikaupungissaan ja bongaa asioita, jotka muistuttavat elokuvista. Olisiko tuolla Pomppivan ponin majatalo, jonne hobitit oli matkalla?
Näänkö kohta nazguleita vai lumiukkoja pelottavan porkkanaa syövän miehen?
Kaupungintalon ikkunat saavat minut tanssimaan anastasian, joskus joulukuun aikaan kappaleen tahdissa. Noissa ikkunoissa on jotain salaperäistä, ehkä se ettei tiedä mitä jonkin sisällä on, saa kuvittelemaan kaikenlaista loistokasta... sisäisen maailmansa tutkimista.
Eräässä ikkunassa loisti valo ja siellä ruusumosaiikkityö.
Onko siellä hirviö? Joka ei arvosta sisäistä kauneutta?
Ja kieltämättä havut vihreinä talven keskellä ovat upeita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti