Tulin yllätetyksi avaruus matkallani
Laitoin tässä itseäni iltakuntoon pyyhe mukavasti kaulalla roikkuen
Kun minut tempaistiin jonnekkin
Jokapuolella hurisi ja kolisi kuin olisin ollut jättimäisen koneen vatsassa. Voihan jumpe näkyikö ikkunasta maa? Siis maapallo ja samassa lensin nurin, kun äkki nykäys liikautti konepetoa.
Lähdin seikkailemaan, tämähän taitaa olla alus? Pohdin kävellessäni mihin liemeen olin oikein itseni saanut. Kuljin ja kuljin alusta aivan kuin se olisi ollut kaupunki, jossa ei ollut ketään, jotenkin tuli outo tunne ettei kaikki ole kunnossa.
Ja toinen nykäys tuli yhtä äkkiä ja kaaduin vuorostaan eteenpäin. Siinä kömpiessäni ylös voin kuulla metalliset askeleet ja piilouduin pylvään taa. Kuulin myös kuinka metallinen kolina lähestyi, aivankuin jokin olisi pyörinyt lattiaa vasten. Samassa kulman takaa pyörähti kaksi droidekaa ja käytävän toisesta päästä neljä käärmepäistä sotilasta.
Ja taistelu alkoi välittömästi hivuttauduin hieman droidekoja kohti etten jäisi näkyville. Olin jo vaipumassa epätoivoon etten pääsisi pois piilostani tai kuolisin harhalaukaukseen joita kimpoili suuntaani yllättävän paljon. Silloin kuulin kuinka lasermiekka alkoi viuhua ja luoteja suhista käärmepäiden panssareihin.
Kuulin kuinka laser leikkasi metallia ja useampi metallinen tömähdys kävi lattiaan. Sitten askeleet lähestyivät minua, Hei siellä! nostin käteni ja kävelin huonosta piilostani esiin sanoen... olen vain viaton ohikulkija! Minut kaapattiin juuri tälle alukselle!
Hän puhuu totta, kuka nyt lähtisi noilla tamineilla tälläiseen sotaan?
Minulla ei ollut edes kenkiä! Vain paljaat varpaat, pyjama ja pyyhe.
Minua tuijotettiin ja se tuntui hieman ahdistavalta. Voit tulla mukaamme, kunhan tehtävä on suoritettu voimme viedä sinut kotiin, luulen.
Eikä tehtävä ollut sen vaativampi kuin pelasta maailma ja tuhoa vihollinen.
Sen sain selville kun minut kuljetettiin läpi huoneiden jotka olivat kaatuneiden sotilaiden raatoja. Mittailin silmilläni kenkiä ja tartuin valkoisiin stormtrooperin kenkiin ja irrotin ne ja tungin jalkaani sillä joku ei ollut laittanut lattiaan lämmitystä.
Ajatus kuolleensotilaan varastetuista kengistä kalvoi vain sen aikaa kunnes päädyimme seuraavaan taisteluun. Osaatko käyttää asetta? Sain käteeni oudoimman aseen tähän mennessä. Tämä on Zat-ase yksi laukaus tainnuttaa kaksi tappaa.
Tehoaako se droideihin? Niihin jolla ei ole suojia.
Mihin olemme menossa? Tarvitsemme piirustukset, jotka ovat kaksi kantta alaspäin. Eikö olisi ollut helpompi soluttautua yhden hengen voimin ja kulkea huomaamatta. Moni taho haluaa ne piirustukset! Minkä piirustukset ne on?
Joulumaan, joka tuhotaan jos emme saa niitä takaisin joulupukki menetti ne korttipelissä, jouduttuaan huijauksen uhriksi.
Olkaa hiljaa....
Kävelimme, taistelimme ja viimein olimme huoneessa, jossa piirustukset olivat. Ja saimme ne vähin äänin kunnes hälytys rupesi soimaan. Pakenimme suuntaan joka minusta ei ollutkaan kovin looginen nimittäin huoneen takahuoneeseen.
Siellä oli ihmeellinen valoa hohtava lattia, kunnes älysin että me teleporttaisimme toiseen alukseen.
Se olikin täpärällä sillä ovet murjottiin juuri auki kun hävisin ja ilmestyin hieman pahoin voivana seuraavan aluksen huoneeseen, joka oli täynnä ihmisiä tai siis olentoja. Heillä oli monen värisiä pukuja ja en ollut enää selvillä mihin olimmekaan nyt päätyneet. Seurasin vain hiljaa perässä, sillä nopeammin olisin kotona.
Meidät jätettiin jonkin ajan päästä dyynejä silmän kantamattomiin olevalle planeetalle. Ja sanokaa minun sanoneen, jokin liikkui hiekan alla. Joku paineli koodin ja jättimäinen rengas täyttyi veden näköisellä aineella. Ja toinen toisensa jälkeen porukka väheni jonnekkin. Minäkin päädyin kävelemään muiden mukana ja olin jonkinlaisessa sotilastukikohdassa.
Kuka hän on?
Pelastamamme siviili sir.
Sinulla on salassapito velvollisuus kaikesta minkä näit! Ymmärrätkö. Ymmärrän vaikkei kukaan uskoisikaan jos kertoisin
Voisinko mitenkään päästä kotiin?
Hou hou hou, minä voin viedä hänet samalla kun olemme petterin kanssa piipahtamassa korvatunturille hän asuu siinä lähellä.
Nyt en itsekkään ollut uskoa silmiäni, kun istuin reessä ja kaupunkien valot vain vilisivät alla.
Korvatunturille oli menossa melkoisesti väkeä ja lopulta minut jätettiin pihatien varteen ja onneksi vara-avain oli piilossa ja siinä kävellessäni koti ovelleni voin olla varma että näin lumiukon tempaavan pienen pojan mukaansa taivaalle mutten voi olla varma kun itselläni oli niin pökerryttävä matka, etten tiedä uskoakko sen olleen totta vai vain unta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti