> Hyvä on minä kävelen
> Kerro mitä on mielessäsi? Näytät surulliselta, eikä sanoissasi ole sitä aikaisempaa ponnekkuutta.
> Elämä kohtasi minut tai oikeastaan se oli kuolema
> Kuinka sinä sen kohtasit? Haluatko kertoa mitä tapahtui?
> En oikein osaa
> Osaatko kertoa millaisia tuntemuksia nämä sinussa herättävät. Mitä tunnetta koet juuri nyt?
> Olen hämmentynyt, surullinen ja vihainen, vihainen siitä että rakas ihminen on viety minun luotani pois. Hammennystä ja tuskaa siitä etten tiedä mitä tehdä/ En pysty tekemään asialle mitään. Surua koska kaipaan häntä ja asioita joita hän teki, joita teimme yhdessä.
Hetken hiljaisuus
> Ymmärrän että on eri asia kokea ja tuntea nuo asiat, kun vain nähdä ne ulkopuolisen silmin. Voin toisaalta sanoa että olen surullinen kanssasi ja siitä mitä on tapahtunut, koska voin koskettaa sinun suruasi ja sinun kipusi syvyyttä, vaikka en tuntenutkaan häntä. Sinua minä hiukan tunnen ja osaan sanoa hänen menettämisensä vaikuttaneen sinuun paljon. Minäkin olen menettänyt läheisiä ihmisiä ja suru tuo menetys on tuonut murskaavaa avuttomuuden tunnetta. Aivankuin osia itsestä olisi viety, revitty irti, kun hän on enää vastaamatta tai jatkamatta lausettasi, hän ei ole enää siinä muistelemassa kanssasi tapahtuneista asioista, joita olette tehneet yhdessä, asioita joita olette rakastaneet tehdä yhdessä, hän ei enää ole jakamassa muistia tuosta tapahtumasta. Hän ei ole enää siinä, muistat vain pieniä asioita hänestä, ehkä jonkin hymyn, askelten tahdin, hänen naurunsa, vahvat sanansa... ja nuo muistot haihtuvat, et haluaisi niiden haihtuvan, haluaisit vain pitää hänet lähelläsi. Eikä se onnistu.
Ja ajan mittaan huomaat tuolla jossain ollessasi kuinka jotkin asiat muistuttavat sinua hänestä ja silloin tulet hieman surulliseksi. Et enää siksi että hän on poissa vaan siksi että muistat hänet ja rakkaat asiat joita olette yhdessä kokeneet.
En tiedä miten voin lievittää pahaa oloasi ja tuskaasi, pystyn vain kertomaan että tunnen myötätuntoa surussasi ja sen ettet ole yksin surusi kanssa. Sinulla on kuuntelijoita, kun olet itse valmis kertomaan asioista.
Hiljaisuus ja hiljainen hymyilevä katse heidän kesken, he kävelivät hetken aivan hiljaa vieretysten, kunnes pysähtyivät kalliolle josta näkivät koko kaupungin.
> Kerrotko mitä näät?
> Nään kaupungin ja sen valot, ihmisiä omissa askareissaan menossa eri suuntiin mihin elämä heitä viekään ja laskevan auringon säteet ja muutaman linnun.
> Mitä sinä itse näät? Nään yhteisen koetun elämän, kuinka tuolla olimmekaan piknikillä ja söimme jäätelöä. Tuolla veden rannassa on penkki, jolla juttelimme myöhään yöhön, aamuun asti... Nään yhteiset muistomme ja sitten sen kuinka nyt olenkaan niin yksin, kivun ja kyyneleet.
Hän laskeutui istumaan kalliolle ja itki. Toinen istui hänen vierelleen, kietoi käden hänen hartialleen ja painoi päänsä hänen olkaansa vasten.
Hiljaisuus kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Se oli kyyneleet, jotka valuivat hiljalleen poskia pitkin, se oli läheisyyden tunne ja lohduttaja. Se oli kuin ymmärryksen sanat, antaa kehon olla lohduton ja surullinen. Keho niin tarvitsi sitä, että sitä kuunnellaan. Se oli ymmärrystä että tuntemukset eivät patoamalla tule puhdistumaan, vain likaantumaan entisestään, kun jokaisen padon taa kerääntyy likaa joka tukkii entisestään patoa. Elämä on kuin vettä ja se tulvii jokaisesta padosta ylitse ja murtaa sen. Ymmärrystä että jokainen pato estää elämää virtaamasta ja siitä että elämä murtaa vahvimmatkin padot ja patoajat. Elämällä on niin monta muotoa, että toisinaan padon murtamiseen ei tarvita paljoakaan, ehkä vain auringonlaskun tuoma lisäsäväys päivän tapahtumiin tai ystävälliset sanat.
He istuivat siellä hiljaa vasten toisiaan lohduttajana ja lohdutettavana. Lopulta he nousivat, kävelivät sinne mistä olivat tulleet, hyvästelivät, halasivat ja toinen kiitti ja toinen hymyili hänelle ymmärtävästi. Kunnes he lähtivät omille teilleen paljon ehjempinä kuin mitä olivat sinne tullessaan.
----
Tämän tarinan innoittama tuli myös laulu
Elämä jatkuu
Emme olleetkaan enää niin yksin
kun saimme ymmärryksen
että maailma muuttuu jälleen
avautuvat uudet ovet
avautuivat silmät näkemään
kun vanhat sulkeutuivat
ja poistuivat,
menneeseen elämään
Emme olleetkaan enää niin yksin
kun saimme ymmärryksen
että maailma muuttuu jälleen
Me saimme ymmärryksen
palan uuden ja ihmeellisen
me saimme käsityksen
polun, jota vielä
kuljettu ei
---
Ihanaa päivää siis kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti