Katsoin aikaisemmin elokuvan aiheesta ja se sai minut tutkimaan tätä kirjailija runoilijaa ja tulin siihen tulokseen, että lähden lainaamaan hänen teoksiaan. Kävin lukemassa wikipedian tiedot ja sieltä menin sivuille Lukemaan tämän Petollinen sydän joka kiehtoi kuin ilkikurinen nauru arvaajaa.
Näiden innoittamina ja inspiroimina syntyi tälläistä tekstiä melankoliasta, en tiedä liittyykö ne yhteen millään lailla, silti mieleen nousseet ajatukseni olivat tälläisiä niitä sen enempiä miettimättä
Melakolinen mieli kaipaa melankoliaa, ei se muuta saata kaiukseen huolia, ettei muuttuisi muuksi. Melankolia tuo surun kaipaukseen kahlehdittu taukoamaton jano. Mustan yönbalettia kujilla vaeltaen, jossa demonien silmät hohtavat lyhtyjen valossa, ennen tuota ehtymätöntä mielien leikkiä, jolla ei ole tarkoitusta. Melankoliaa surumielisiä mietteitä, tuota synkkää katkeran suloista tuskaa, jonka pihti otteessa sydän on onneton. Tuo mustasieluisuus alta hautakumpujen ja vierellä hautakoivujen, yksin synkkänä suree sitä ettei hänelle mitään annettu, koska ei osannut pyytää. Tuo melankolia, jonka suunnattoman masennuksen, vallattomissa aivoituiksissa ei ole alkua, eikä loppua. Vain monta outoakin oudomapaa tuntemusta ja sanaa, joilla ei ole merkitystä tässä hetkessä. Onko millään väliä, kun en kuitenkaan täällä ole kuin hetken. Ajan pienen, surun kuulen sydämessä soivan, kuin soittorasia jonka viritys on loppumassa.
Melankolian mahdoton hulluus, sen mustat koskettimet soittavat vain surullista musiikkia takaraivon perukoilla. Tuo surumielinen sinfonia kaikuu kaipauksensa vallassa, kovempana ja kovempana.
Yhä uudelleen katkeamattomana nauhana. Kylmiä sormiaan ympärille kietova, hyytävää kipua ja unohdusta pyytävää kuolonhiljaisuutta tihkuva melankolia. Mitä sinä siis olet? Tuo surulla mielen valtaava Melankolia?
Näin päätän kirjoitukseni tältä erää, kellon ollessa Klo 01.30
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti