Kurkistin kulman taa, johon en ollut vielä kävellyt, niin tapoihini kangistuneena jo kuljen, että askeleeni oli aika suunnata uudelleen
Uusi suunta sai sielun lepäämään, rauhan tyyneydessä ja ilossa
Kulkemaan kiveltä kivelle, loikkaamaan ja pomppimaan, sekä näin lapsuuteen palaamaan.
Kaakatus jälleen taivaanhalkojien, kävi monen voimalla, seurattiin jopa tuhansien muuttoa, tuijotellen pitkään taivaalle
Vastakohdat vetävät puoleensa, siinä kaksi omituista kohtasivat toisensa
Nämä lapsuuden vesimaljat, sammuttivat sotureiden janon aamukasteen aikaan
Kuparisen hehkun, kulta koreilee jo joka puolella, syksy syysväreissään
Kuka kurkistaa takaa pilviverhon,
Kuka oksiston suojista valoaan luo
Siellä ne hiipivät ylitse tien
Tai kulkevat matkassa virtaavan veen
Mihin on suuntaan, kuka ties?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti