Matkalla pilvilinnojen pinnoilla ja vehreiden peltojen yllä kasteen koskettaessa varpaan päitä.
Tuuli kuljettaa henkäyksen voimalla koivujen lehviä kosketellen.
Heitän kärrynpyöriä tienpientareiden kukista.
Viistän sormillani hiljaisen järven tyyntäkin tyynempää pintaa.
Tanssin tuolla hopeasilkillä muutaman askeleen takaperin ja
Kymmenen etuperin kuin kilpaluistelija.
Nilkkoihini sirottuu viimeauringon säteet, päivän viimeinen henkäys.
Kun istun kivellä, keskellä järveä.
Aniliinin kuolevat säteet, jotka syövät maailmaa alleen.
Minä kuljen eteenpäin,
seuraavien hetkien jo jäädessä taas jälkeen, löydän jälleen uuden ja uuden hetken
ja olen matkalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti