Harjoituksia, josko kokeilisi sarjakuvaa

Luen  Colin Wilson:in kirjaa Sivullinen ihminen ja mielestäni on ollut hyvin kiinnostava kirja, jossa on lainattu monesta kirjasta. Luen nyt sivulla 180 ja käsitelty on taiteilijoiden kuin filosofienkin sivullisuuden tunnetta useammasta suunnasta. Avannut myös silmiä siihen kuinka ajatukset, tunteet ja keho voivat yksinään olla johtohahmo erillisyyden tunteeseen ja käsitelty heidän ajatuksiaan ja vertailtu.

Elämän ottaminen sellaisenaan vastaan kuin se tulee on noussut useammassa kohdassa ylös, niin itsetuntemus kuin itsensä toteuttaminenkin. 

Mietin ja peilaan näitä ajatuksia omaan itsenitoteuttamiseen ja tuntemukseeni, sekä siihen otanko ja elänkö elämääni sellaisena kun se tulee vastaan?

Toteutan itseäni useammallakin tavalla, enkä tahdo itseäni kieltää tekemästä asioita. Minulla on hyväksyvä katsomus valitsemiini asioihin. Entä niihin joita en ole valinnut? Vai elämmekö itsevalinnan kautta? Kaikki itsevalitsemammeko on näköistämme? Valitsemmeko aina vai valitaanko meidät ja silloin pyristelemme vastaan. Mietin sitä että minkä valitsemme joukosta? Mikä ajatus johtaa valintaa? 

Etsimmekö kauneinta, kovinta, pehmeintä, itsemme kaltaista? Vai jonkun toisen kaltaista?

Ulkopuolisen tuntemuksen saa kun haluaa tietää kuinka tulisi elää ennenkuin rupeaa elämään. Onko tämä vaivannut mieleni sopukoita? Tavallaan kyllä ja ei, koen olleeni vain ulkopuolinen sosiaalisessa ihmisryhmässä, kun minua ei ole otettu mukaan leikkiin. Mutten ole kokenut olevani ulkopuolinen kokoajan, olen kokenut monesti myös yhteenkuuluvuutta. Ehkä olisi tarkasteltava tilanteita jossa on tullut tunne? Siksikö etten ole itse osallistunut vai eivätkö toiset ole halunneet seuraani? Vai enkö ole halunnut heidän seuraansa? 

Pidän vetäytymisestä omaan seuraani, sillä silloin olen luovimmillani tuottamaan asioita. Mutta ne asiat syntyvät vuorovaikutuksista toisten kanssa, tapahtuneista asioista, nähdyistä, koetuista, mieleen jääneistä asioista. Jotka ovat avanneet uusia alueita. Jotka ovat tuntuneet aluksi epämukavilta tuntemattomuudessaan, mutta samalla lisänneet aivojeni toimintaa radikaalisti ja yhdistyneet muihin alueisiin. Sillä enhän muuten voisi käyttää oppimaani? Enhän muuten voisi oppia. 

Minua ehkä vaivaa eniten ajattelu, mutta tietoisesti etsin lisäksi tekemistä ja tunnetta, sillä pelkkä ajattellu kun ei johda mihinkään. Yli ajattelu vaatii vastapainokseen ajattelemattomuuden tilan jonka onnekseni myös osaan. Mielestäni ajattelemattomuus on vastaan ottamista ja tekemistä. Ja ajattelu tiedon lähetystä, järjestelemistä käyttöä varten. Tunne on reaktio joko vastaanotettuun tietoon tai lähetettyyn tietoon. Kehon fyysinen käyttökokemus on ottaa vastaan lähetyksiä ja luoda uusia lähetyksiä. Keho on käyttöliittymä ajatukselle, ja tunteen reaktion alusta. Keho on kulkuväline paikkojen välillä, sillä on olomuoto, jonka pinnan muotojen perusteella päättelemme toisten olomuotojen ominaisuuksia ja reaktioita. 

Miten tunnen olevani erillinen? Tekeekö yksinäisyys minusta erillisen? Ei tee, minusta tekee erillisen ajatus. Että olen erillinen! Ja se että reagoin ajatukseen olen erillinen tekee minusta erilaisen kun muut. Niin hyljinkö silloin itseäni vai hyljinkö silloin toisia? Itse silloin eristän itseni toisista, enkä ole valmis kommunikoimaan toisten kanssa. Sanoisin että erillisyys siis rakentuu oman ajatuksen ympärille erillisyydestä ja poikkeavuudesta, jota joko toiset hyljeksivät? Tai luulee hyljeksittävän? Veikkaisin että moni tälläinen tunne on luulojen pohjalta syntynyt?

Miksi olla samankaltainen?  Mikä tekee minusta erillisen? Veikkaan sen liittyvän haluun yksilöityä myös. Kerran lapset tuntuvat kiinnittyvän ja luulevansa olevan huoltajansa osa niin eikö silloin juuri tämä erillisyyden tunne ole yksi kasvun vaihe omaksi toimivaksi itseksi? Erottua toisista yksilönä ja silti olla samankaltaista ihmisjoukkoa?

Joten onkin suuri kysymys mistä haemme samankaltaisuutta? Mikä meitä inspiroi, motivoi, kiehtoo? Mitä haluamme löytää ja tavoitella? Millaisia haasteita itsellemme asetamme ja millainen on osamme massan liikkeessä? Jos se on liikkuakseen?

Millaisena pidämme tuota johon samaistumme, jonka osana tahdomme olla?

Sitähän se on haluamme olla erillisiä ja silti olla yhdessä kuulua johonkin, kuin ihmisen raajat ja elimet. Mikä on siis erillisyyttä kokevan ihmisen työn vaikutus koko massaan?

Kokeilin tatuointia