Irti kurottautui toisen työ ja pohdin
Miksi irrottamaan itse rupesin?
Säästämään on käsketty,
ja käyttämään uudelleen,
jos käytettävissä on.
Mutta minkä työn toinen tekikään
kun kiinnitti
ja minkä työ itsetein
kun irrotin,
Kuinka monta työtuntia kuluikaan
tämän kappaleen kanssa?
Suloisen hidasta pakertamista
Autuasta tiedotonta tilaa
Vain liike ja pohdinta,
tiedostamaton puskee pintaan
Suloista ajankäyttöä, hidasta liikehdintää
Toistoja.
Työn jäljet kaikkialla, levinneenä
Kuin kukkakimppu silppurissa,
Glitteriä, tähtipölyä, oksennus
Ajan taantuma sormissani,
Irronnut onneton unohdettu
Kohta hyljätään
Kun kaikki hyödyllinen on irti
Kankaan raato, reikäinen vaate
Kaavitaan viimeistä piirtoa myöten
Enää vain ajan kulunut hammas,
Reikäinen verho
Korren yllä
Nyt voin tästäkin luopua,
Se on käytetty
Viimeistä piirtoa myöten
Hyvästit vajoaa mustaan muoviin
Kokoan tähteet, irroittelen pätkät
Näistä vielä jotain tehdään
Aivan kuin kaikki elämän ilo
Syvimmät säteet,
Jatkaisi matkaansa uuteen työhön
Uuteen kulutettuun aikaan
Kiinnittyisivät, kiinnitettäisiin
Saisivat uuden elämän
Jonain muuna kauniina työnä
Vaatteessa jonkun yllä
Älä kiirehdi
Kyllä meillä on aikaa
Vai onko?
Haluan tehdä tämän työn loppuun
Sivuunlaitettavaksi
muun kiireen alla joutuu
Jotain muuta, löytyy aina,
milloin annamme aikaa
juuri tälle työlle?
Miksi sen juuri siihen
ja silloin löytyi aikaa?
Muttemme voineet pysähtyä,
mennä läheistemme luo
ja antaa, sitä aikaa
Emmekö tarttuneet hetkeen,
vaan päästimme käsistämme,
kuin irronneet langat,
ehkä jotain jäi
Pieni helmi, elämän kimallus
kuluneesta elämästä
Jotain niin kaunista ja säilyvää
Että se kulkee sukupolvien ajan
Aina vain seuraavalle.
Kerään hyljättyjä helmiä
Kuinka niiden kimmellys ei lopu
Vaikka vaate syöpyisi ja viruisi puhki
Oi, rakastan niin tarinoita
Jokaisella helmellä on tarinansa
Elämänsä kaari, joka edelleen jatkuu
Sillä siirrän ne uuteen loistoonsa
Löydämme helmiä,
mutta kenellä on aikaa irrottaa?
Luoda uutta, somistaa
Kerätä, osa osalta palaset
Monesta paikkaa,
lomittain mukana kuljettaa
Kiinnittää uudelleen
Omistaa aikansa työlle,
Jota voi pitää yllä yhä uudelleen
Ajatukselle jatkumosta
Sanat kulkevat kauneutta mukaillen
Mutta myös rumaa kuiskaten,
Sillä tuo rakas, revitään auki
Viillot vievät ulkomuodon
Katoaa se hohde,
Joka kerran oli
Nyt vain enää muistoissa kuva
Kauneudesta joka kerran oli
Kämmenellä nappi
lapsuuden ihastuksesta
Siitä ilosta ja toivosta.
Ja suuresta onnesta.
Vartumme ja pituus meidät vie
Mutta muistoissa nappi,
joka irrotettiin,
nekin menneet päivät katoavat
Myös tuo nappi
Löytäen uudet merkitykset
Päätelmänä kaikelle tälle
Pyydän istu viereen lähimmälle,
Anna hänelle aikaa,
vaikkei tuntuisi tärkeälle.
Sillä et voi tietää olevasi helmi
Kunkin rakkaasi elämässä,
Siinä elämän ohjetta tässä
Ole rakkaillesi läsnä!
